torstai 11. joulukuuta 2014

Kysymyksiä ja vastauksia

Viime aikoina on tullut hurjasti kysymyksiä liittyen tekemiseeni
joten vastataan nyt ihan yleisesti myös tänne.

On kysytty teenkö myös tilaustöitä?
Teen kyllä erittäin mielelläni, jos jotain erityistä on mielessä 
niin rohkeasti vain yhteyttä minuun.

Esimerkiksi kortteja voin toteuttaa täysin toiveidenkin pohjalta.
Piirrän, maalaan tai painan kaiken käsin joten mahdollisuudet
ovat lähes rajattomat.

Vanha valokuva, kopio ruohopaperille Vintage photo, copy to handmade grasspaper
Yllä olevasta työstä on myös tullut paljon kysymyksiä. Olen siirtänyt vanhasta50-luvun vieraskirjasta tekstiä ja vanhan valokuvan valmistamalleni ruohopaperille. Näitäkin teen myös tilauksesta mutta juuri tätä paperia
 pystyn valmistamaan vasta ensi keväänä. Kokeilen tekniikkaa myös muille
materiaaleille ja suunnitelmissa on tuotesarja tähän pohjautuen.
Kuvansiirto on kiehtova tekniikka, olen vuosien mittaan käyttänyt
kuvansiirtoa hyvinkin erilaisissa töissä ja materiaaleissa.

Lisäksi minulta on paljon kyselty että olenko opettanut tai
kiinnostunut opettamisesta? Kyllä, olen myös opettanut.
Olen tehnyt sijaisena opetustöitä niin ala-aste ikäisten kuin aikuisopiskeli-
joidenkin parissa. Olen opettanut käsitöitä, kuvaamataitoa ja luovia
kädentaitoja sekä kirjansidonnan perusteita.

Pätevyyttä minulla ei ole, vielä...
Tällä hetkellä opiskelen taidekasvatusta ja taidehistoriaa, pedagogisen
pätevyyden opiskelu tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa.
Asia kerrallaan...

Viikonloppuna on tämän vuoden viimeinen joulutapahtuma johon osallistun.
Minna Tuohisto-Kokon Lasiateljeessa järjestetään käsityöläisten
joulumarkkinat tulevana viikonloppuna 13-14.12. klo 10-16
Mukana paikallisia käsityöläisiä. TERVETULOA!
Koskenkorvalla on muutenkin silloin jouluhulinat ja Seinäjoki-Koskenkorva 
reitillä kulkee vanhan ajan joulupukin juna.

Kuva kopioitu Lasiateljeen facebook-sivulta

Tämän jälkeen alkaa meilläkin viimein joulun valmistelu. Tauko tulee kyllä
tarpeeseen, koko syksy on ollut aikamoista juoksemista.

Linopainettuja joulukortteja,  Christmas cards with linoprint, simple black&white




Piirrettyjä eläinkortteja, cards with simple ink drawing

Minivihkoja, käsintehty paperi, kannet piirtäen tai painaen Minibooks, in cover there is drawing or lino or monotype
Kuvaaminen tuntuu olevan todella vaikeaa, valo on ihan onneton.
Pitäisi kehitellä kotistudio että kuvien laatu ois edes jonkinmoinen.
Kaipaan niin valoa ja aurinkoa, maltan tuskin odottaa kevättä.
Mua ainakin tämä synkkyys väsyttää ihan kamalasti...



Paperin tekijänä mua ilahdutti suuresti Kodin Kuvalehdessä oleva
juttu käsintehdystä paperista. Kotioloissa voi valmistaa paperia
helposti ja simppelisti. Kannattaa kokeilla, voi olla että joku muukin
rakastuu paperiin. Perustekniikka on helppo eikä kotioloissa
tarvitse miettiä sidosaineita tai muita konsteja. Askarteluun
sopivaa paperia voi ihan hyvin valmistaa myös lasten kanssa.

There has been lot of questions about my work. 
I do also custom orders, if you have something in your mind feel free
to ask. You can contact me by email.
There is few coming up orders about the picture copy on grass paper.
I can do that paper only in the springtime but I`ve been thinking of doing
some kind of series about this one.

There have been also questions have I ever teach?
Yes, I have. I have been teaching art, handcrafts and bookbinding basics.

There is one up coming Christmas fair next weekend at
Minna Tuohisto-Kokko Glass Studio
here in Koskenkorva village. I´m going there too.
It`s opening from sat-son 10-16.

Then it´s time to do our own Christmas things with children 
and spend some peaceful time together.

Pictures are not so good, it`s very dark all the time and I`m very tired because
of that. I miss so much sun and the springtime!

With <3 NiinaKoo



3 kommenttia:

  1. ♥oi miten hienoja kortteja! Kiva lehtijuttu!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Kortti aika kuumimmillaan... Sitten puhaltaakin taas uudet tuulet. Mä tykkään muutenkin Kodin Kuvalehden jutuista, ne on niin ihmisläheisiä. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!