tiistai 2. joulukuuta 2014

Mietaan Markki

Viime viikonloppuna oli kaksi joulutapahtumaa.
Seinäjoella olin perjantaina joulunavauskarkeloissa
ja sunnuntaina perinteisillä Mietaan Markin käsityöläisten joulumarkkinoilla.
Mietaan Markilla porukkaa oli todella mukavasti. Paikkanahan se on
aivan upea, 100-vuotias vanha koulurakennus.

Olen aikoinaan itsekin käynyt tätä talovanhusta katsomassa.
Olin silloin vielä opiskelija ja haaveeksihan se jäi, mutta olen
erittäin onnellinen että talo päätyi niin hyviin ja rakastaviin käsiin.
Talo siis toimii työtilana/kurssipaikkana sekä myymälänä.
Lisäksi Taina pitää myös ihanaa kahvilaa herkkuineen tapahtumien yhteydessä.
Keväisin ja joulun alla on aina käsityöläisten markkinat.
Myös matkalaiset ovat paikan löytäneet, sijainti on ihan tien varrella.
Suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle! 
Tutustumisen arvoinen paikka.













Talo on täynnä ihania huonekaluja, silmäniloa sekä upeaa tunnelmaa!





Ensi viikolla on vielä täällä Koskenkorvalla Lasiateljeen käsityöläisten
joulumarkkinat 13.-14.12. Klo 10-16
Seinäjoelta Koskenkorvalle kulkee päivän mittaan joulupukin juna.
Koskenkorva on täynnä joulutapahtumaa ja tunnelmaa!

These photos are from Mietaan Markki, artisans Christmas fair.
Mietaan Markki is very beautiful and interesting place.
100 year old house which use to be village school.
There is cafe, store and goldsmiths workshop now.
Twice a year there is also artisans fair.
House is full of everything beautiful things!
I really love the place.
And it always fun to see other artisans too.
With love, NiinaKoo  




8 kommenttia:

  1. Ihania tuotteita markkinapöydät pullollaan. Minulta taitaa jäädä tänä vuonna kaikki joulutapahtumat väliin; lukuunottamatta tyttäreni koulun myyjäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekijöitä ja tuotteita oli kyllä laidasta laitaan, meitä oli myös talon yläkerrassa. Kaikkea en ehtinyt kuvaamaan ja yritin rajata markkinaväen pois koska kaikki eivät halua kuviin. Tuotteita oli koruista ja kankaanpainotuotteista puuhun, keramiikkaan, pellavaan, paperiin ja antiikkiin saakka. Enemmän tietoa myyjistä ja tuotteista taitaa löytyä TAINAN PAJAn sivuilta. Lisään linkin jossain vaiheessa. Halusin itse enemmän ottaa "fiiliskuvia" vaikkei mun kuvat laadultaan niin ensiluokkaisia olekaan... Tsemppiä myyjäisiin! <3

      Poista
  2. Jotenkin mua viehättää tuo käsityöjuttu, mutta koulutuksestani huolimatta olen niin järjettömän saamaton... En pystyisi kurinalaiseen työskentelyyn, jotta saisin tarpeeksi myyntitavaraa aikaiseksi. Eikä mulla ole mikään juttu tuolla tekstiilipuolella sellainen, jolla löisin läpi. Tykkäisin tehdä keramiikkaa, mutta se asia täytyisi ensin opetella jossain ja sitten hommata värkit ja vehkeet, että saisi jotain pipertelyä suurempaa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eila, ymmärrän. Mulle tämä tie tuli "vahingossa", tykkään työskennellä yksin mutta viihdyn myös ihmisten kanssa joten tälläinen työ sopii mulle. Lisäksi ehkä, kun löysin tuon oman materiaalini eli paperin, jota rakastan, niin työ ei tunnu työltä vaan antaa suunnatonta tyydytystä ja uuden oivaltamista. Vielä kun yhdistän työssäni piirtämistä ja grafiikkaa niin intohimo siihen tekemiseen on niin suurta ettei osaa olla tekemättä. Nyt on myös kyselty opetustöihin ja sitähän mä teen erittäin mielelläni. :)

      Poista
  3. Lisään vielä, että mun mielestäni tuo kahvilan "kaikki kupit esiin"-tyyli on ihana. Tampereellakin on kahvila, jossa on kahvikuppia jos jonkinmoista takavuosilta. Mä tykkään valita eri vaihtoehdoista. En kotonakaan osaisi olla, jos astiakaapissa olisi yhtä ja samaa sarjaa kaikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja vastaan vielä tähänkin. Talossa on aina vaihtuvia näyttelyitä, on ollut mm.vanhoja kenkiä ja tuohikkaita ja peltipurkkeja. Nyt oli vuorossa tarjottimet ja pikkupullot ja nuo kahvilan eripariset kupit ihan kuuluu tuonne! Olisin halunnut kahviosta ja sen herkuista enemmänkin kuvia mutta koska valo oli niin huono(ulkona hämärää ja synkkää) en saanut käyttökelpoisia kuvia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tuolla kyllä silmä lepää, olen itsekin ostanut sieltä mm.vanhan lampun. Ihana paikka kertakaikkiaan! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!