maanantai 16. helmikuuta 2015

Radiohiljaisuus

Huh, ompa viime päivityksestä kulunut aikaa hurjan paljon.
Tuntuu ettei mulla ole ollut erityisemmin mitään syytä avata konetta.
Meillä on sairastettu pitkään ja sitkeästi, kaikki suunnitelmat on jouduttu
miettiä moneen kertaan uudelleen. Työt laahaa jälkijunassa, toivottavasti
ehdin kuroa vielä menetetyn ajan kiinni. Paperiin ja kirjoihin en ole
päässyt käsiksi vielä. Grafiikkaa olen päässyt pajalle muutamaan otteeseen
tekemään, muuten olenkin pitänyt "sairastupaa" pystyssä.

Toivottavasti hiljalleen alkaa helpottaa, nämä viimeiset pari kuukautta 
ovat olleet aika uuvuttavia ja tuntuu ettei mökkihöperyys ole ollut kaukana...

Markkinasuunnitelmat ovat vielä auki, muutaman toki jo tiedän mutta niistä
lähempänä. Ulkoilmamarkkinoita olen karsinut, mun tuotteet on sen verran herkkiä etten niitä halua ehdoin tahdoin pilata. Paperi ei tykkää ilmanvaihteluista ja kirjojen liimaus myöskin kärsii. Jotain muuta siis on keksittävä. Katsotaan miten asiat etenee.

Valmistuin viikko sitten kokemuskouluttajaksi, katsotaan nyt minkälaisiin
tilanteisiin se minut johtaa. Toivon että pystyisin omien kokemusteni poh-
jalta auttamaan muita ihmisiä ja antamaan toivoa että vaikeistakin asioista
selviytyy. Olimme lajissamme ensimmäiset koulutetut kokemuskouluttajat.

Muitakin koulujuttuja olen yrittänyt saada kunnialla valmiiksi. Tällä viikolla
alkaa taas uusi opintojakso jota odotan innolla. Tein myös ison päätöksen
hakeutua vielä kokopäivätoimiseksi opiskelijaksi ja toivon todella että
pääsen koska päätöksen tekeminen on kestänyt viimeiset 20 vuotta.
Nyt vain tuntuu että on oikea aika ja paikka, mulla on perheen tuki
ja elämäntilanne viimein sellainen että uskallan tavoitella unelmaani.

 monotype, copytransfer monotypia,kopionsiirto

monotype, copytransfer monotypia, kopionsiirto
sketchingn with inketenseblocks, luonnostelua inketenseblocks väreillä



Vihdoin viimein saatiin myös lunta. Se on piristänyt, lumi tuo valoa ja pehmeyttä. Mulle ei sovi mustat talvet, tuntuu että musta maa imee viimeisetkin valon häivähdykset. Rakastan lunta ja oikeaa talvea.
Onneksi nyt on jo aurinkokin näyttäytynyt, aavistus keväästä on 
jo ilmassa. Jos sitä tänä kesänä saisi kasvimaankin aikaan...





 Ihania kevättalven päiviä!
Rakkaudella, NiinaKoo

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna.😊Ajattelen niin että elämä on ihan liian lyhyt katumiseen ja jossitteluun. Unelmat on tehty toteutettaviksi.

      Poista

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!