lauantai 17. lokakuuta 2015

Seinäjoen Käsityömessut 2015, makupaloja

Osallistuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa omalla osastolla Seinäjoen Käsityömessuille. En tiedä miksi se on aiempina vuosina jäänyt minulta väliin.
Asiakkaana olen tosin jo käynyt vuosikausia näillä ja muillakin messuilla. Minulla
on monta omaa suosikkimerkkiä ja käsityöläistä joita olen seurannut jo vuosi-
kausia. On ollut mielenkiintoista seurata käsityöyrittäjien uraa ja eteenpäin menemistä. Tuntuu myös siltä että suomalaisen käsityön arvostus alkaa olla jälleen kovassa nosteessa. Oli myös mahtavaa huomata kuinka upeita osastoja yrittäjät olivat rakentaneet, jotenkin tuntui että esillelaittoon oli todella panostettu ja käytetty aikaa. Kovin paljon en ehtinyt kierrellä ja kuvata. Paljon jäi näkemättäkin koska pidin osastoa yksin. Aamulla ennen ovien avaamista ehdin kuitenkin kuvata muutamia omia suosikkejani ja tässä kooste niistä.





Boutique Heeben on ollut suosikkejani jo parikymmentä vuotta. Rohkeita ja raikkaita värejä, uniikkeja, käsinvärjättyjä korkealaatuisia luonnonmateriaaleja.
Heebenin osasto on todellista väriterapiaa! <3 Haaveilen joskus omistavani Heebenin vaatteita. Ja ihan aina on pakko käydä ihailemassa ja huokailemassa näitä ihanuuksia. Suunnittelija Eija Kuunjoella on jo 30 vuotta kokemusta alalta.
Buotique Heebenillä on oma liike Turussa, lisäksi löydät Heebenin useilta alan messuilta. Messuemäntänä toimi sydämmellinen ja upea Hely Rämä.(kuvassa)







DESIGNPYLSYn osasto oli yksi messujen tyylikkäimmistä. Upea esillelaitto, laadukkaat tuotteet ja harmoninen kokonaisuus suorastaan kutsui luokseen.
DesignPylsy merkin luoja on joutsalainen Anu Pylsy jonka uraa olen seurannut alusta saakka. On ollut upeaa seurata miten innostus, määrätietoinen työ ja laadukas tekeminen voivat viedä pitkälle. DesignPylsyn laadukkaat tuotteet, yksinkertainen graafinen kuvakieli ja toisiinsa sopivat sävyt istuvat loistavasti suomalaiseen mielenmaisemaan. DesignPylsyn tuotteet tunnetaan toki kotimaan rajojen ulkopuolellakin. Tämä on ehdottomasti yksi suosikeistani. Yritys jonka menestyksestä voi olla aidosti ylpeä. 





RIIMINKAdesign on myös suosikkimerkkejäni. Ihanat värit ja kuosit saavat iloiseksi kerta toisensa jälkeen. Laadukkaat materiaalit ja houkutteleva osasto oli myös  Riimingalla. Laukkujen ja pussukoiden lisäksi messuosastolta löytyi upeita naisten vaatteita. Ja tuo röyhelölaukku, voiko enää ihanampaa olla...?
Niin kuin karkki. Tässä vaiheessa mun tulevien hankintojen lista alkoi olla jo melko pitkä.      
                           



                                                          
 ASMI valmistaa laadukkaita koruja ja laukkuja kierrätysmateriaalista kuten renkaiden sisäkumeista. Asmin osasto oli todella upea ja tyylikäs. Olen viime syksystä lähtien haaveillut tuosta pitkulaisesta laukusta. Kannattaa ehdottomasti tutustua Asmin tuotteisiin elleivät ole ennestään tuttuja. 





HouseofSimonen messuosasto oli dramaattinen ja värikäs. Pakotetut, värikkäät nahkatuotteet ovat käsin värjättyjä ja valmistettuja. Uudempaa tuotantoa osastolla olivat laukut joiden raaka-aineena on käytetty huonekaluteollisuuden ylijäämä nahkaa. Nainen House of Simonen takana, Piia Temisevä, kertoi myös käsityömessujen lavalla tuotteistaan ja tekemisestään.




 Nunnun valmistaa värikkäitä ja graafisesti näyttäviä tekstiilituotteita. Nunnun tuotemerkin takana työskentelee Ilmajokelais lähtöinen Annukka Mäkelä joka valmistaa tuotteensa käsinvärjäten ja painaen. Valikoimiin kuuluu erilaisia kodin tekstiilejä ja käyttötuotteita. Nunnun tuotteet ovat laadukasta kotimaista käsityötä, kannattaa tutustua tämän nuoren yrittäjän upeisiin tuotteisiin.





Sagat on suunnittelija Seija Ranttilan käsialaa. Ranttilalla on pitkä kokemus tekstiilialalta, hän on toiminut suunnitelijana mm.Finlaysonilla, Nansolla sekä Lennolilla. Hän luottaa suunnittelijana vahvasti omaan kulttuuriperintöönsä ja Sagat-mallisto onkin saanut inspiraationsa Saamelaisen käsityökulttuurin vahvasta ja rikkaasta kuvio- ja värimaailmasta. Seija Ranttila käyttää tätä perintöä luodessaan laadukkaita ja moderneja tekstiilejä. Näyttävä osasto, upeita laukkuja ja vöitä. Oli mielenkiintoista kuunnella Seija Ranttilan kertovan työstään ja ajatuksistaan. 




DOWNTOSIZE on kahden nuoren suunnittelijan ekologinen tuotemerkki. Käytöstä poistuneet tekstiilit saavat uuden elämän upeasti valmistetuissa ja suunnitelluissa tuotteissa. Tämä osasto sai minut lumoihinsa. Räsymatto tekniikan uudenlainen toteutus oli kertakaikkiaan herkullisen lumoava. Vahva käsityön leima, huolellinen toteutus, laadukkaat yksityiskohdat ja ekologisuus ovat tämän merkin valtteja. DowntoSizen tuotteista jäi mieltä kaihertamaan erityisesti tämä säkkimäinen reppu sekä säilytyspussit. Niillä saisin kodissamme vallitsevan lelukaaoksen tyylikkäästi hallintaan.





Mummadesign on vahvasti pohjalainen tuotemerkki, joka sai alkunsa Ylistarolais lähtöisen Niina Koivusalon opinnäytetyöstä. Sittemmin vahvaksi brändiksi muodostunut Mummadesign tunnetaan Niinan vahvasti graafisesta kuosisuunnittelusta ja pellavatuotteistaan. Tämänkin merkin kehitystä olen seurannut ihan alkumetreiltä saakka ja Niinan kuosit lumosivat minut ensi hetkestä lähtien. Mummadesignin osasto oli todella houkutteleva, uusina tuotteina olivat kahvipannukuosiset tunikat ja tekstiilit sekä Niinan suunnittelemista kuoseista kudotut pellavatekstiilit. Minä lumouduin erityisesti kudotuista mummat ja paapat tyynynpäällisistä.

Näistä messuista jäi päällimmäiseksi vahva usko suomalaiseen käsityöhön ja sen tekijöihin. Messujen parasta antia onkin tutustuminen muihin tekijöihin. Suomessa on todella taitavia ja intohimoisesti työtään tekeviä käsityöläisiä jotka panostavat niin materiaaliin, suunnitteluun kuin toteutukseen. Paljon jäi vielä näkemättä ja kertomatta. Toivoisin jokaisen suomalaisen suosivan enemmän suomalaisia tuotteita. Seuraavana vuorossa ovatkin sitten Tampereen Kädentaidot messut marraskuussa 13.-15.11. Seinäjoen Käsityömessuilla tapaamme jälleen ensi syksynä.

Suomalaisen käsityön puolesta, Rakkaudella, NiinaKoo <3 
 

2 kommenttia:

  1. Heeben näyttää valmistavan vaatteita minulle... Vain rahat niiden maksamiseen puuttuvat :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, haaveilen että joskus saisin Heebenin samettitakin ja muutakin. Olen ihaillut Heebenin tuotteita parikymppisestä, joka messuilla käyn ihailemassa ja huokailemassa. <3 <3 <3 Turussa liike ilmeisesti Yliopistonkadulla, pitää joskus päästä sinnekin. =)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!