tiistai 19. heinäkuuta 2016

Miniloma PoriJazzeilla



Kerran vuodessa pyrimme järjestämään niin että saamme mieheni kanssa yhteisen irtioton arjesta.
Tänä vuonna valinta oli päivänselvä. PoriJazz ja Brian Setzer, tietenkin. 
PoriJazz on kerrassan upea musiikkitapahtuma. Jazzien sivuille pääset TÄSTÄ.
Edellisen kerran olimme Setzeriä kuuntelemassa PoriJazzeilla 2009 jolloin hän esiintyi ison orkesterin kanssa.
Tällä kertaa paikalle saapui pienempi kokoonpano Brian Setzer's rockabilly riot. Meno oli kuitenkin yhtä taattua tavaraa, yleisö runsaslukuista ja mukana loppuun asti. Setzerillä on meidän perheessä tärkeä asema. Sekä mieheni että minä olemme olleet faneja jo lapsena.
PoriJazz olisi mukava kokea joskus kokonaisuudessaan. Hyvin järjestetty, siisti, leppoisa tunnelma ja laaja kattaus erilaisia artisteja. Ruokailu paikkojakin oli niin paljon että varmasti jokaiselle löytyy oma suosikki. Harmittaa että unohdin kameran kotiin. Pahoittelut jo etukäteen kuvalaadusta. Kuvat on otettu kaukaa kännykän kameralla eivätkä siis ole mitään huippuotoksia. Kuvissa vilahtaa myös Imelda May, hänen upea esiintymisensä kruunasi hienon päivän.
Pidemmän ja ruoka-aiheisen jazz-postauksen löydät Hellan ja viininlasin välissä-blogista.
Saavuimme päivällä ja lähdimme myöhään yöllä. Täydellinen miniloma!
Musiikin täytteinen ja ihanan aurinkoinen päivä. Voiko parempaa toivoa.
Aurinkoista kesän jatkoa! ♡ NiinaKoo
Brian Setzer`s roclabilly riot
Brian Setzer on screen
Imelda May
Imelda May
Jazz porukka 
Lokkilavalta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!