Tämä vuosi on ollut mulle merkittävä. Muutoksia on tapahtunut siihen tahtiin että perässä on ollut vaikea pysyä. Olen onnellinen! Olen saanut toteuttaa unelmiani monella eri tasolla. Olen löytänyt mahtavia, uusia tuttavia niin käsityöläisistä kuin taiteilijoistakin. Olen kohdannut ihania ihmisiä ja tapahtumia. Lapset ovat kasvaneet, eivät roiku enää kaiken aikaa äitin helmoissa kiinni. Pippuriprinsessasta on tullut rohkeampi ja ulospäin suuntautuneempi. Hymypoika on vilkas kuin elosalama. Vanhin poika täyttää parin päivän päästä jo 20 vuotta, aikuinen jo! <3
Haasteita, ongelmia ja vaikeuksiakin on kohdattu mutta kaikesta selviää.
Uskallan luottaa siihen että elämä kyllä kantaa.
Uskallan uskoa unelmiin ja edelleen unelmoida!
Olen saanut osakseni paljon rakkautta ja tukea, roppakaupalla lisää rohkeutta juuri tästä syystä. Ihanaa huomata kuinka paljon ihania ihmisiä matkan varrella olen kohdannut.
Uutta vuotta odotan innolla. Pari projektia on jo varmistunut.
Taidekirja-projekti suunnitteilla runoilija Maijan kanssa.
Neljän naisen eläinnäyttely kesä-ja heinäkuussa.
Tammikuussa vanhin täyttää tasavuosia, helmikuussa juhlitaan Pippuriprinsessaa, toukokuussa Hymypoikaa.
Paljon uusia ajatuksia ja ideoita. Tästä on hyvä jatkaa!
Kiitos ihan jokaiselle blogini lukijalle, tämäkin oli mulle ihan outoa ja edelleen on paljon oppimista. Tuskin koskaan olen niin valmis etteikö voisi oppia jotain uutta. Katsotaan mihin suuntaan blogikin kehittyy.
Toivotan jokaiselle suurenmoista Uutta Vuotta 2015!
Rakkaudella, kiitollisin mielin
NiinaKoo
This year was a wind of changes!
I´m so happy because I have had time to do lot`s of my dreams come true.
I have met many wonderful and caring people who believe in me.
Children have been growing and became more independent.
I´m loved and I love!
Love is all you need.
Lot`s of new things is coming next year, I´m full of ideas and new thoughts.
Thank you for everyone who visit in my blog!
I wish you all very good New Year 2015!
With all my love,
NiinaKoo
♥Hyvää Uutta Vuotta♥
VastaaPoistaSulle myös Riitta Sinikka! <3
Poista<3 ihanaa vuotta tästä eteenpäin
VastaaPoistaSamoin sulle Eila, jännä nähdä mitä saadaan aikaan... <3
Poistaso much loveliness and fun in your home
VastaaPoistaarts, book binding, wooden train set and love
wishing you a beautiful 2015!
Same to you Tammie Lee! <3
PoistaSamoin sulle mate <3
VastaaPoistaJaahas, hyasintti sinulla joulukukkana. Jostain kumman syystä minullakin on :D. Ostan niitä vielä joulun jälkeenkin, kun vain jostain löydän. Mulle hyasintti on ainoa oikea joulukukka. Uudenvuodenaattona ostoksilla käydessäni löysin vielä yhden nuppuisen sinisen.
VastaaPoistaHih, no eipä tämäkään tullut yllärinä... ;) Mun ei saisi allergisena suosia hyasinttia mutta kun en niistä pahemmin oo kärsiny niin koti kyllä niillä koristuu,nyt on ollut jo 8 kpl, kaikki erilaisissa lasipurkeissa ja maljakoissa. :)
PoistaHyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaKiitos samoin myös sinulle! <3
PoistaKivoja kuvia! :)
VastaaPoistaKiitos Pieni Lintu. Edelleenkään en osaa käyttää kameraani kunnolla mutta kuvaan kuitenkin paljon, ehkä vielä opin. Aion myös kokeilla miten päivitys onnistuu puhelimella, reissuissa se olis kuitenkin kätevämpää. :) Niin ja Tervetuloa! <3Niina
Poistalovely to have a peak into your beautiful world!
VastaaPoistaHyvää tätä vuotta!
VastaaPoista