lauantai 17. joulukuuta 2016

Lumihiutale askartelua ja ihanat rasat

En ole koskaan ollut varsinaisesti jouluihminen. Lapsien myötä olen kuitenkin pehmentynyt, joulumieli hiipii väkisinkin kun perheemme pian 7-vuotias jouluihminen aloittaa joululaulut marraskuun alussa, muistuttelee jouluvaloista ja piparkakuista jne.
Meidän joulu on melko vaatimaton, joitakin paketteja tontut ovat lapsille hankkineet pitkin vuotta.
Tytölle taide-ja askartelutarvikkeita, pojalle kauan toivottuja batman-legoja, pehmeitä paketteja tulee myös joka joulu.
Meillä asuu myös näpertelyä ja askartelua rakastava Mies. Hän tietää rakkauteni paperisia lumihiutaleita kohtaan ja niinpä Mies on illan pimeinä tunteina kirurgin veitsi kädessään leikannut hiutaleen jos toisenkin. Osa on jo ikkunassa. Mies joka meillä asuu on myös hieman nörtti joten nämä eivät ole ihan perinteisestä päästä, mukana on hahmoja Doctor Whosta, Star Trekistä, Star Warsista sekä lapsille Frozen elokuvan hahmoja.
Meidän ikioma jouluihminen myös puhuu joulusta joka ikinen päivä. Eilen hän hyvin vakavasti sanoi että: "Oikea Joulu tulee sydämestä." Ja niinhän se on, meille Joulu on ennen kaikkea kiireetöntä yhdessäoloa ja kynttilän valoa.
Minä rakastan luonnonmateriaaleja. Niin kovasti tahtoisin kotiimme havukasveja ja ihania kukkia. Olen kuitenkin niin pahasti allerginen ettemme voi enää, pari pikkuista muovikuusta meillä on jotka lapset koristavat varsin yltäkylläisesti.
Muutaman kuivan oksan käyn hakemassa pihapihlajasta jotka koristan ihanilla vaneritähdillä. Tähdet ovat Koskenkorvalla toimivan Wimmin (nyk. Tmi Hannu Virtalaakso), samasta paikasta on myös ihana palikka kaulakoru ja Miehelle hankin upean puisen, korkean kynttilänjalan.
Hankin myös ihanat, virkatut lapaset jotka ovat niin paksut ja tiiviit että sietävät myös pientä kastumista.
Joulupöytään katetaan tänä vuonna myös suomalaisen Kalevantulen soijavahakynttilöitä jotka hankin Seinäjoella jouluun saakka toimivasta Sawang Pop upista. Soijavahakynttilät ovat allergisille turvallisempi vaihtoehto, ne palavat tasaisesti, eivät nokea ja ovat täysin maatuvia.

Ihanaa Joulun aikaa ja taikaa jokaiselle! Pitäkää toisistanne huolta sillä se oikea Joulu tulee sydämestä. 

Rakkaudella, NiinaKoo

1 kommentti:

  1. Yes, I am totally agree with you, I am a great fan of your website, you write very informative articles.
    Keep writing such amazing post,

    Thanks for sharing.


    LED TV Repair in Jaipur
    LED Tv Service Centre in Jaipur


    Regards

    Sameer

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ilahdutit päivääni! I love comments, thank you!